Nonnii, nyt se sitten tapahtu. Hermot meni töissä kohteluun ja päätin ottaa sitten lopputilin. Olo on todella ristiriitanen, ottaa päähän ihan vitusti, toisaalta tuntuu todella vapauttavalta. Huonopuoli on siinä että opiskelijana en pysty hakemaan nyt muita töitä, enkä kyllä helvetti ole kiinnostunutkaan niistä. Opiskelijana en voi ilmoittautua työttömäksi, kummallista, olenhan opiskelijana tienannut 25 tonnii vuodessa, siis, tähän asti. Luulisi että olisi oikeus ryhtyä työttömäksi. No eipä mitään.
Pitäisi hakea toimeentulotukea, se on kyllä hankala homma. Kävin eilen sossussa, sinne ei kuulema tarvitse tulla ilman että on varannut aikaa. Ajan varaukseen voi soittaa ainoastaan 9-10 aamulla??? wtf??? Miten ihmeessä ihmiset ylipäätänsä saa tuolta mitään? Soitin sinne tänään ja en kyllä saannut aikaa, sinne voi sittenkin tulla vaan neuvontaa ku ottaa vuoronumeron. Okei. Sain puhelimessa jotain neuvoja, mitään muistikuvaa niistä? Mitä siis piti tehdä? Varmaan ilmestyä paikalle neuvontaan.
Ei mua hirveästi ahdista se ettei ole rahaa hirveästi mihinkään, enhän mä tarvitse mitään kummempaa. Ongelma on nyt siinä että mulla on noin 4500 egee velkaa, jotain joustoluottoa ja visa ja mastercard laskua. Noita pitäisi lyhennellä tässä kokoajan, mitenköhän tuo nyt onnistuu.
Tyttöystävä lähti takaisin landelle opiskelemaan, toivottavasti tuo nyt jaksaa tuolla, ei ainakaan ihan innoissaan ollut tuosta taas. Ikävä on kyllä, mutta välillä on vaan tehtävä sitä mikä on tehtävä jotta voi tehdä sen mitä haluaa tehdä. :D
Vituttaa, ja vituttaa enemmän että vituttaa. Mitään ei saa tehtyä ku vituttaa, eikä ole edes vittua esillä. Vittu.
Tänään tullut liikuttua ihan vähän, tuli käytyä tollasella 4 tunnin pyörä retkellä, josta joku 3 tuntia meni ihan vaan sotkiessa. Pysähdyin kirppikselle matkalla ja siellä oli kaikkee ihan mielenkiintosta tavaraa kaupan, niinku venäläis valmisteinen polaroid kamera, tohon sopivaa filmiä ei oo kai valmistettu 70-luvun jälkeen ettei kyllä ollu järkee ostaa sitä. Huomasin vaan että suurin osa myyjistä kamojen alkuperästä oli jostain venäjältä/luultavasti puhallettua, kiva että suomikin alkaa länsimaistua pikkuhiljaa. Niin, ja oli siellä jo muutama feikki kello/laukku koju, tuli ihan sellainen rantaloma kohde fiilis, kiva kiva.
Perse on kyllä edelleen kipeä, oli tuskasta kyllä pyöräillä kun jokainen töyssy sattui tuohon murtuneeseen häntäluuhun, muutama kyynel taisi tippua silmistä matkan aikana.
Huomenna pitäisi mennä tyttöystävän kanssa stadikalle uimaan aamulla, ja ottaa vähän aurinkoa ulos, kunnon rusketus pintaan. Sitten pitäisi vielä mennä frendin kanssa pelaa tennistä, vois ottaa koripallon mukaan samalla jos sitä vähän heittelisi.
Huh, miten voi olla veto ihan poissa, tahdo nyt taas jaksaa tehdä mitään. Tuli käytyä aamulla budget sportissa tyttöystävän kanssa, sain vihdoinki hommattua pyöräilykypärän, ei menny ku sellaset 3 vuotta sitä ostaessa.
Tyttöystävä otti myös aamulla valokuvia musta, hyi minkä näkönen mä oon oikeesti, tuli ihan paha olo kattoessa noita kuvia, täytyypä laihduttaa sellaset 25 kiloo pois, ens kevääseen mennessä. Siinäpä on tavoitetta kerrakseen.
Vittu, onko paskempaa kohtaloa ku olla sairaslomalla tälläisenä hienona viikonloppuna, ainoa vaan mikä ottaa päähän on se että oon sairaslomalla häntäluun murtuman takia. Ja se kyllä sattuu, ei voi istua kunnolla eikä maata kunnolla. Mahtavaa, ainoa mikä ei hirveästi satu on etukenossa seisominen, eikä sitäkään jaksa loputtomiin. Paska tuuri.
No, miten onnistuin se sitten murtamaan, se onki hauskempi tarina, olisi ollut sellainen kunnon kodak hetki, onneksi kenelläkään ei ollu kameraa siinä :D Olin pelaamassa tennista kaverini kanssa ja onnistuttiin lyömään yksi pallo vierässä olleen futiskentän aidan yli. No, pitihän sitä lähteä sieltä hakemaan ja kun portit olivat kiinni niin kiipeäminen aidan yli oli ainut vaihtoehto. Viimeeksi kiipeillyt aitojen yli intissä 4 vuotta sitten kun piti lähteä bundelle, joten se taito oli hieman päässyt ruostumaan. Pääsin aivan hyvin aidan päälle jos vähän liioitellaan. Toisella puolella laskeutuminen oli hankalempaa. Siinä oli sellainen iso musta roskis ja ajattelin ottaa siitä jaloilla tukea. Roskikselle oli sellainen 20 cm vielä matkaa kun hyppäsin siitä seinästä alas siihen, ja mitä kävi. Toinen jalka meni läpi kannesta ja toinen meni roskiksen ulkopuolelle ja minä tipuin suoraan jalkoväli edellä siihen roskiksen reunaan, ja se tekee muuten kipeetä. Kivekseni ei ole tuollaista kyytiä saanneet ikinä, eikä häntäluuni joka siinä rytäkässä paukkui. Oli tuo luultavasti hauskan näköistä, ja kaveriakin sattui siinä. Lähinnä kylläkin nauramisesta kylkiin. Tuli taas todistettua että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
Miten muuten tässä on mennyt, oikeastaan ihan hyvin, raskasta pohtia tätä oman elämän muuttamista, kun kerran ei tiedä mitä sitä haluaisi tulevaisuudessa tehdä. Opinnot alkavat lähestyä loppua, enään pelkkiä rästikursseja jäljellä ja lopputyö. Mitähän helvettiä sitä tekisi lopputyöksi, ei ole hajuakaan. Ja mitähän helvettiä sitä tekisi tuon jälkeen, ei ole hajuakaan. Elämä on hankalaa varsingin jos on rajotan määrä mahdollisuuksia.
Mietiskelin tässä tuota kun tyttöystävä kysyi minulta että onko hän vain joku välivaihe minulle, että vaihdanko parempaan jos tulee mahdollisuus. Miten nyt toiselle voi vakuuttaa sen ettei sellainen todellakaan ole mielessä? Muutenkin, parisuhteissa tuntuu luottamuspula aika yleistä, onkohan sillä jotain tekemistä nykyaikaisen sitoutumis mentaliteetin kanssa, jossa mikään ei tunnu olevan pitävää vaan ikea laatua. Mitä tapahtui sille että toisen rinnalla seistiin meni kuinka pitkälle perseenseen tahansa? Mutta ei, minä en ole tyttöystävääni vaihtamassa, enkä ole edes kiinnostunut miettimään tuota asiaa, jos on kerran onnellinen, miksi täytyy aina yrittää saada jotain enemmän? Elämä ja parisuhteet eivät ole mitään satua jossa kaikki toiveet toteutuu, ne vaativat työtä tapahtuakseen, ja kuitenkin on todennäköistä ettei kaikki mene niinkuin toivoo.
Hei,
Tämä on sitten ensimmäinen kerta kun kirjoitan jotain joka tulee olemaan näkyvillä muualle kuin itselle, ja ensimmäinen kerta kun kirjoitan jotain muistiin omasta elämästä ja tapahtumista. Olen kyllä joskus aikasemmin pitänyt päiväkirjaa, mutta siinä oli about 3 merkintää eikä niissäkään ollut mitään ideaa(Ihan kuin tässä olisi).
Niin, muuttamisesta, olen tällä hetkellä muuttamassa tyttöystäväni asuntoon, joka on sinänsä aivan mahtavaa, mutta mihin me työnnetään nämä rojut??? Tää on muutenkin pieni yksiö, ja molemmilla riittää kamaa. Tyttöystävällä on jo valmiiksi kaikki kalusteet mitä mahtuu ja joka paikka täynnä muutenkin sen kamoja, mulla on täysi asunnollinen kalusteita ja omia rojuja vaikka kuinka. Helvetti, ei voi muuta sanoa. Tästä tulee luultavasti vielä kinastelua miten saadaan nämä asettumaan paikalleen, ja taitaa olla niin että mä häviän sen kinastelun, no, eipä aina voi voittaa. Sinänsä hankala kun asunto on tyttöystävän oma omistusasunto, eikä mulla ole mitään päätösvaltaa asunnossa, mutta on kuitenkin halpa asua mulle että tuosta nyt tällä hetkellä uskaltaa antaa periksi, tulevaisuudessa, niin tiedä tulevaisuudesta, mutta silloin pitää ite jo saada joku valta asuntoon.
Onko muuten muuttaminen suoraan sanottuna perseestä? Eikä mitään, tämä on 6 kerta 2 vuoden sisään kun olen muuttamassa, omia tai isän ja hänen entisen vaimon tavaroita. Pikkusen puuduttaa jo. Niin, ja työkseni olen tässä tehnyt tavaroiden kotiinkuljetusta, niinku sohvia ja pesukoneita, joten enköhän ole kantanu jo tarpeeksi rojua. Ainiin, soittivat huomiseksi töihin, perkele, ei kiinnostaisi mutta on kai pakko mennä, kela karhuu opintotukia takas, täytyykin muistuttaa lähetttää sinne syksyllä laatikollinen paskaa ihan kiitokseksi tästä, Runkkarit. Tänään pakkailin jotain kamoja jonkin aikaa kunnes kyllästyin, ei vaan tahdo jaksaa laittaa noita kasaan, onneksi tässä on aikaa muuttaa vielä kuunloppuun asti. Tiistaina kylläkin faija tulee hakemaan isoimpia rojuja varastoon, että ne pitäisi olla purettuna siihen mennessä. Tuo helvetin ikean kirjahylly alkaa olla entinen jo näitten muuttojen jäljiltä, katotaan saako tuota enään kasaan.
Niin, ja muuttumisesta, nykyaikana ketään ei taida olla tyytyväinen itseensä, fyysisesti eikä henkisesti, enkä kyllä ole minäkään. 3 vuodessa olen onnistunut lihomaan tuosta 72 kilosta ylös 98 kiloon, aika hyvin, paitsi että se on kaikki mahaa ja persettä. Olen lihava, vittu. Sitä se teettää kun syö paskaa, juo poron kusta eikä jaksa liikkua kun on luonnostaa laiska. Olisinhan mielellään samannäköisessa kunnossa kuin esim. nuo Men\'s Health lehden kansikuva pojat, mutta kun en ole niin sitä tuntee jotenkin olevan huonompi ihminen, eikö olekkin kummallista. Tarkoitus olisi tiputtaa painoa alas 80 kiloon tämän vuoden loppuun mennessä, tuo tulee olemaan hankalaa, varsinkin kun tänään vedin juuri sipsejä ja kokista samalla kun perustin tätä blogia. No, rekisteröidyin tuonne http://kalorilaskuri.fi/ Ja tuo avulla nyt pitäisi muuttaa ruokavaliota ja aktiivisuutta. Tänään olin ensimmäistä kertaa lenkillä pitkästä aikaa, raskasta touhuu, pelkään sitä että mun massa hajottaa niveliä ja rakenteita, joten täytyy alkaa lenkkeillemään varovasti. Juostii 20 minuuttia tyttöystävän kanssa, ja oltiin kyllä aika poikki molemmat sen jälkeen.
Kävin myöskin hakemassa sykemittarin postista, tuon kanssa pitäisi pystyä mittaamaan kunnon kehitystä, ja ennenkaikkea ettei vaan tule vedettyä liian kovaa. Syksyllä olisi tarkoitus ottaa harjoitteluun mukaan thai nyrkkeilyä ja kuntosalia, kunhan vaan jaksaa puskea niin ei luulisi tuon painonpudotuksen olevan ongelma. Mutta ei tämä tule olemaan helppoa, ei todellakaan. Eniten huolettaa tuo ravinnonmuutos, se on vaikeaa. Mutta onneksi minulla on tyttöystävä joka tukee tässä asiassa. Ja se helpottaa.
